
Niles Gunner aiheutti sielukkaalla löydöllään allekirjoittaneessa essentialistisen reaktion: "Tuolta siis näyttävät aidoimmillaan, riisuttuina, nuo vanhat virtuaalituttavani!" Kasvot, joita olen tuijottanut laskennallisesti pidempään kuin monia eläviä ystäviäni (mikä on sivumennen sanottuna kerrassaan levottomuutta herättävä ajatus).
Kaikki nämä vuodet olen kiireisenä katsonut pintaa, näkemättä merkkien, värien ja muun hälinän taakse. "Olen pahoillani, Google. Ehkä pidin sinua liiankin itsestäänselvyytenä, sillä en koskaan pysähtynyt katsomaan sinua silmiin."
Tuolta Google näyttää kun Google on kuollut. Siinä on Googlen sielu.
Vain onko sielu tässä tapauksessa visuaalinen slogan?
Slogan? Iskulause, joka määrittää jotakin olennaista kohteensa olemuksesta ja ytimestä?
Leikkisä hokema, syvällinen lausahdus, lattea tunnuslause, nokkela sanailu?
Sanojen muotoon puettu sielu?
Kuuluisat viimeiset sanat?
Siinähän se. Useimmiten loppu tulee kuitenkin yllättäen ja slogan lipsahtaa hiomattomana huulilta. Mutta entäpä silloin, kun on vuosia ja taas vuosia aikaa viimeistellä viimeistä lausettaan? Minkälaisia lauseita tavalliset ihmiset haluavat jättää ilmaan kun sielu karkaa ruumiista?
No ,jos
suppeaan otantaan on uskominen, perimmäinen tagline kuuluu useimmiten: ”Go ahead, warden.”
Ja se ammatillinen aasinsilta?
Yllättävän moni selittelee vielä piikkipaikalla, aivan kuten huono reklaamikin. Ja joku
kiteyttää ytimekkäämmin. Näin 28. kesäkuuta 2005 teloitettu
David Martinez:
“Only the sky and the green grass goes on forever, and today is a good day to die.”
Vaan olihan tässä ajankohtainenkin aasinsilta: huomenna 19. lokakuuta teloitetaan
Michael Johnson. Ettei nyt pelkästään reklaamiksi menisi.